Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXIX


Ystävät, keväästä kevääseen käy meidän matkamme ja mukana on niin paljon tarpeetonta matkatavaraa mukana; meidän on kannettava pieniä hermopillereitämme mukanamme, olipa ne sitten mitä tahansa roinaa tai turhia lääkkeitä ...

ja kuitenkin lopun lähetessä alkuaan meidän on kaivettava olemuksemme perustaa; olemuksenne maata niin, että lähde näkee valon ja elämä alkaa virrata esteettä, Jumalan sana on elämän vesi.

Voimme toki valita toisenkin tien mutta sen päässä ei ole muuta kuin pimeyttä.

Parhaassa tapauksessa tajuamme, kuinka iankaikkinen Jumala on meille käsittämätön. Taivaat ja maa kirjaimellisesti vapisevat hänen edessään. Voimme saada ymmärryksen siitä, kuinka sydämemme on musta ja karrelle palanut ja kova kuin kivi; siinä ei ole elämää.

Ystävät me selittämme itseämme ja selitämme maailmaa; vaikka ei ole mitään selitettävää, sillä on vain se missä kohtaamme Jumalan rakkauden ja armon.

Tuo tieto riittää, se pyyhkii sydämen puhtaaksi Jumalan puolelta; ja saamme olla ihmisiä Jumalan ja ihmisten edessä … mutta tämä ei sovi saatanalle, siksi me olemme jatkuvassa ristiriidassa.

Tiedämme olevamme aurinkopölyä, tomua ja tuhkaa joka kuitenkin elää aistiensa suomissa mahdollisuuksissa.

Eikö ole ihmeellistä, että Jumala nöyrtyi tulemaan itse tomuksi ja kuoli puolestamme, jotta käärmeen pää hajoaisi ja jokaisella olisi mahdollisuus pelastukseen.

Jumala on lähde joka virtaa alkuräjähdyksestä toiseen, hän hengittää iäti ja on ottanut ihmisen veljekseen Jeesuksessa Kristuksessa ja näin me saamme kukin omistaa jokainen oman universumimme. Saatanan tarjous on ikuinen kadotus.

Voimme olla ihastuneita siitä, että saamme maistaa tuntea, kuulla ja nähdä, saamme kokea asioita ja meille on annettu vapaus valintaan, sitä ei ole eläimillä, sen voimme tarkistaa vaikka Pax kissalta ja Onni sekä Lasse koiralta, eikö niin pojat ?

Meillä on vapaus valita mutta olemme ja olemme halunneet tieteen ja oman järkemme kautta ylittää totuuden. Oikeasti tämä on koomista – järkeily johtaa usein koomiseen lopputulokseen, koska me emme itse tunne tietä, emme tiedä mikä on totuus, emme tiedä mitä on elämä ?

Tiedättekö, nauran sydämeni pohjasta nyt… keskustelen huumorintajuisen Jumalan kanssa. Hän on todella myönteinen ja niin myös ihmiselle oikein mitoitettu kaikessa viisaudessaan mutta ei hän ole antanut meille enempää kuin jaksamme kantaa.

Mutta Jussi,

… meistä olisi hauska kuulla seikkailuistasi Suomen itsenäisyyssodassa tai miten sen edesmenneen elävän tomun elämä lopulta päättyi, ja mitä kaikkea se piti sisällään.

missä tie on levein Sissi,

joskus harvoin sitä hämärästi tajuaa, että heikkoudessa on voima; se on paikka, missä kukin rikkoo ympäristön sovinnaisuuden, hajottaa itsensä, ja kuitenkin on hetkessä ehjä. Sillä tällainen ihminen, joka kulkee kapeita polkuja ja hämäriä kujia, luo polun itse, sinne missä sitä ei ole takana eikä edessä, eikä edes siinä hetkessä jossa on. Hän luo sen sanallaan oikeaan paikkaan siksi häntä ei voi tavoittaa, sillä hän ei ole siinä missä häntä lyödään.

Hänellä on aina edessään tulevaisuus preesensissä. Hän ei seuraa ihmistä, sillä ihminen on lopultakin vain valinnanvapauden saanut kasa tomua ja ihminen on syvimmältään äärimmäisen paha ja tarkoita tässä äärimmäistä pahuutta ja sitä, että se on meissä jokaisessa. Joka muuta väittää, ei tunne itseään eikä koskaan voi tehdä muille sitä minkä haluaisi itselleen tehtävän.

Jussi kulta, niinpä me tiedämme, että kaivelemme liikaa sinun menneestä elämästäsi tai oikeastaan siitä, josta jo tulit pois … mutta näetkös, uteliaisuus on jäänyt meidän edesmenneidenkin mieliin, aivan kuin muistona, joka väliin tulee esiin, aivan kuin ihmisen kollektiiviseen muistiin on jäänyt arkaaisia asioita, etenkin tietyt symbolit sen paljastavat … ja valitettavasti sinne on jäänyt myös symbolit jotka edustivat saatanaa, epäjumalia ja kaikkea jumalatonta. Ihminen rakastaa rituaaleja ja sirkusta, jos saan näin sanoa sinulle … Jussi kultaseni …


No niin; mitä olin kertomassa… että olin menossa Tukholmaan, kun uni yllätti … mieleeni nousee erinäisiä asioita laivalta ..


…. oikealla loisti Uspenskin katedraali komeine sipuleineen, tuokin toi pienen hymyn huulilleni sillä; ehkäpä niitä oli melkoisempia sipuleita jossain päin maailmaa, kaukana idässä, idän aavoilla aroilla oli suuria kaupunkeja ja suuria sipuleja, vanhoja ja monikerroksisia, viisaita sipuleja ja vieläpä värikkäitä.

Menin tutustumaan hyttiini ja varasin paikan ravintolasta.
Asettauduin hyttiin ja laitoin tavarat järjestykseen, niitä oli melko niukalti. Olenko kertonut, että minulla oli paha tapa tarkistella asioita ja niinpä jouduin tarkistamaan nytkin… olko alles in ordnung

Suoritin siinä muutamia voimisteluliikkeitä ja staattisia tai oikeastaan isometrisiä lihasjännitysharjoituksia. Oli niistä lukenut jostain aikakausilehdestä. Olivat kuulemma tehokkaita. Sitten otin suunnan laivan viidennelle kannelle.

Laivan keulapuolella sijaitsi cocktail-baari, viidennellä kannella. Ennen baariin siirtymistään olin käynyt varaamassa pöydän neljännellä kannella sijaitsevasta ravintolasta.

Ensin ajattelin käydä eväslinjalle ja pysytellä hytin siimeksessä, mutta päädyin kuitenkin hieman… todella hieman asiaa tuumittuani… suoraan sanoen, ei paljon rahtuakaan, ei siihen tosiaan tarvittu ajatusta eikä tuumailua päädyin illalliseen laivan ravintolassa. Mistä tuollaisia ajatuksia mieleen edes putoaa ihmettelin. Vatsa oli vaikuttanut ratkaisuun. Vatsa tuntui toimivan nyt erinomaisesti, ilmeisesti lääkityksen ansiosta, ja ehkä matkan, joka antoi uutta ajattelemisen aihetta. Saattoi luopua arkihuolista. Ja miten olisin voinut jättää tilaisuuden väliin. Oli minussa sen verran herkuttelijan vikaa, vaikka kyllä minä pintanikin pystyin pitämään, asioiden niin vaatiessa. Tämä käsitys minulla oli omasta luonteenlujuudestani. Tosiasiassa asia saattoi olla toisinkin, jos olisin sitä tarkemmin käynyt analysoimaan, minkä kyllä sisimmässäni tiesin ja siksi päätin jättää sellaiset turhat tuumailut väliin. Suojamuurit piti pitää sopivasti kiinni ja välillä sitten raotella sopivasti, niin minä ajattelin.

Baarissa otin alkuun kaksi Meukow konjakkia. Muistan, että kostutin sormen laisissa ja pyörittelin sitten sormea lasin reunaa pitkin niin, että se alkoi ilkeästi vinkua mutta lopetin sitten nopeasti. Tiesinhän minä, että lasi olisi soinut kohta korkeammalta ja ylittänyt sitten itsensä, särkenyt siinä sitten vain itsensä kohta sirpaleiksi. Näin käy myös ihmiselle, joka menee yli rajojensa. Vaikka en voi sanoa olleeni uskossa, tajusin luontaisesti monet asiat ja uskon, että Jumala kolkutteli usein olkapäätäni mutta minä olin syntinen ja tein syntiä sekä tahattomasti, että tahallani; aina murhasta alkaen. Ymmärrättehän, että ei niitä aina meinaa saada muistiin, koska siellä on tukoksia matkan varrella ja liika hätiköiminen vie liian kauaksi siitä mitä todella tapahtui.

Ajattelin; mistä sen tietää ehkäpä se olisi ollut hyväkin loppu moiselle mukille. Ja sirpaleidenhan sanotaan tuovan onnea ja sitä minä tulisin tarvitsemaan ja paljon. Mutta kuten tiedätte, onnea on monenlaista.

Kuin vaihtelun vuoksi tilasin yhden Courvoiserin, poltin siinä samalla yhden kohtuullisen kokoisen sikarin. Muistan savun maun, se oli hiukan makea, jotenkin sokerinen. Maku tuntui erityisesti kielenkärjessä. Imaisin oikein posket lommolla paksua ja makeaa savua, ja puhalsin. Tein renkaan ja puhalsin siitä pienemmän renkaan läpi. Mieleeni juolahti tuolloin kuva lääkäristä, joka oli vastaanotolla poltellut piippua. Mistä nuo mielikuvat tulevat ja minne ne menevät; sitä olisi ehkä syytä kysyä unien herralta.

Kyllä se minultakin kävi, en ollut eilisen teeren poika minäkään. Sitten mietti, olisiko pitänyt kääriä jymysätkä, mutta ei sentään, olisivat vielä muut pelästyneet, ” jätkää”, jymyjätkää. Sitä paitsi en muutenkaan polttanut kuin poikkeustapauksissa ja ollessani pienessä hutikassa tai oikeastaan, jos yleensä otin konjakin, joka oli minulle yhtä kuin alkoholi, sillä muihin juomiin en ruokailua lukuun ottamatta yleensä koskenut.

Jaloviina oli asia erikseen, sehän oli konjakilla leikattua paloviinaa ja, jos rahat eivät antaneet myöten, oli tyydyttävä siihen, mutta sitä tapahtui harvoin, siitä yksinkertaisesta syystä, että join harvoin. Käsitys oli tosin subjektiivinen, kuten aina. Ja erään hyvin läheisen ihmisen mukaan se ei edes pitänyt paikkaansa. Mutta en tiennyt oliko hän oikeassa vai minä väärässä.

Varsinainen humalatila oli mielestäni epämiellyttävä olotila, seuraavan päivä krapulasta puhumattakaan.

Joskus nuorempana olin juonut itseni humalaan silloin tällöin, jotenkin se kuului asiaan, säilytti kasvonsa muiden edessä.

Nyt tuo koko ajatus kasvojen säilyttämisestä tuntui naurettavalta, helvetti, jos joku ei juo niin ei, tai sitten juo sehän on jokaisen oma asia.

Tilasi vielä yhden Hennesyn kuin kruunuksi ajatuksilleni ja tulevalle merimatkalle.

Konjakki oli mielestäni jalo juoma, sen valmistaminen kesti vuosikausia ja sitten se keräsi viimeiset arominsa tammitynnyreissä, jopa kymmenen tai kymmenien vuosien ajan.

Oli jännittävää ajatella, että maa ja siinä olevat mineraalit antoivat viinistä tislatulle konjakille sen oman arominsa, ja että sen pystyi erottamaan kaikista muista konjakeista. Minä en olisi sellaiseen pystynyt mutta oli ihmisiä, jotka pystyivät erottamaan jopa sen mistä rypäleestä ja miltä alueelta aine oli kotoisin.

Laivan tasainen kulku ja moottorien hyrinä rauhoittivat mieleni ja alkoholi eritti ruuansulatusnesteitä niin, että minulle tuli nälkä.

Mennessäni kohti Roslagenia mutisin puoliääneen jotain konjakkien ja viinien luonteista ja miten ne sitten sopivat toisille ja toisille ehkä eivät, oliko se luonne kysymys? Ihmisen vai …

Neljännen kannen ravintola Roslagen täytti vaativankin asiakkaan toiveet. Hetken odotettuani ravintolan ovensuun sisäpuolella tuli hovimestari ja ohjasi pöytään. Istuuduttuani; ojensi hovimestari ruokalistan; ja kysyi kohteliaasti maistuisiko herralle aperitiivi.

Kiitos ei, tilaan juomat ateriatilauksen yhteydessä vastasin. Tutkin listaa, katsoin alkuruokia ja sivuutin suoraan liharuuat ja siirryin katselemaan kalaruokia. Katsoin vielä jälkiruokapuolta ja tein valintani; melko nopeasti muttei liian nopeasti, olisi voinut nopeamminkin tehdä mutta ei kehdannut ja toisaalta niin hieno en kokenut olevani, että olisin osannut tehdä pitkään valintaa ja vaivata hovia kyselemällä jos jotakin. Vaikka olinkin kohtuullisen tottunut ravintolassa kävijä ja matkailija, silti tunsin olevani jotenkin vaivautunut palvelutilanteessa.

Sissi ja ystävät ...kuten näette muistan kaikkea turhaa mutta en pääse itse asiaan ja siksi kerron vain tällaisia tyhjänpäiväisyyksiä ..

Jussi,
… anna asioiden palautua rauhassa mieleesi, sillä onhan jo ihmeellistä, että muistat edes pätkittäin jo kuolleen elämän vaiheita ja jotkut kohdat noinkin tarkasti …