Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXV

Luulen, että Anais Desa Voodoo on kääntänyt Takakasvon kasvot jälleen näkemään maailman, sellaisena kuin se todellisuudessa on. Hän on nähnyt maailman pahuuden ja järkyttynyt pahanpäiväisesti. Luulen, että siitä johtuu tuo hänen perin huono tilansa nyt; kaikki tapahtui liian äkkiä ja hän ei ehtinyt nähdä asioiden laitaa ennalta.

Kuten kerroin Anais Desa Voodoo ei ole ihminen jonka kanssa voisi leikkiä… hän on vaarallinen ja viisas.

Kuten tiedätte, niin nykyään suurin osa ihmisistä ei katso tähän hetkeen vaan he oleilevat eilisessä, huomisessa tai unelmissaan.

Propagandan tulva on hirvittävä ja samoin ihmisen vapauden manipuloitu kaipuu. TV ja media suoltaa ohjelmaa ihmisille, jotta he sallisivat huoraamisen ja itsensä myymisen paholaiselle. Vapaus ei ole muuta kuin kontrolloitu vankila, josta ei ole ulospääsyä kuin itsemurhan kautta ja sekin voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tulemme sellaisiin aikoihin, että toivoisimme kuolevamme mutta kuolema pakenee meitä pitkin askelin.

Kuten uskon tappaa laki jota ihminen koettaa väkisin noudattaa; tulee kontrolli kaikkine säännöksineen tappamaan kaiken vapauden, ja samalla näännyttämään ihmisen orjannääntymykseen.

Kuten uskonnossa puhutaan lakihenkisyydestä, vapaudesta ja kurittomuudesta. Ei siis liikaa lakihenkisyyttä, ja ei liikaa vapautta, sillä nämä sitovat ihmisen voimavarat ja tahdon.

Uskossa vapaus tulee ainoastaan siitä, että ihminen on ja pysyy Kristuksessa, koska Kristus täytti lain meidän edestämme, sillä me emme kykene sitä täyttämään; emmekä tietenkään voi muuttaa Jumalan luonnetta, joka on pyhyys. Jumalan pyhyys on kuin helminauha, jos yhdestä kohtaa sen murtaa, se murtuu kokonaan. Osasuoritukset eivät riitä.

Oikeudenmukaisuuden ja pyhyyden luonne ovat täydelliset; ja , koska me emme pysty täydellisyyteen, emme lakeja noudattamalla jotka osoittavat pahuutemme; oli Jumalan pakko lähettää Jeesus Kristus, joka on kuolemallaan ostanut meille vapauden. Varokaa lakihenkisiä opettajia, jotka tuovat teille vuorisaarnaan tai kymmenen käskyä, sillä silloin tulee kuvaan mukaan kaikki kuusisataakolmetoista lakia; ja, jos yhtäkin rikot rikkoontuu koko helminauha.

Me emme kykene Jumalan lain mukaan elämään, joka tosin toisi ihmisille rauhan ja rakkauden; mutta nyt koemme koko kristinuskon vapautta rajoittavana vaikka juuri se voi ainoastaan tuoda täydellisen vapauden. Sillä on ollut hintansa ja sillä on painonsa mutta juuri Jeesus Kristus on se, joka keventää kuormaa ja tekee laina täydellisen noudattamisen mahdolliseksi rakkaudellaan, anteeksiantamuksellaan ja armollaan.

On kaksi tapaa menettää vapautensa. Toinen on luisua lain alaisena häkkiin, josta ei voi selvitä pois; ja toinen on luisua lihan alle ja joutua oman itsensä kahlehdittavaksi. Tätä saastaa meille työnnetään jokaisesta mediasta, olkoon se vaikka TV 7… mutta, jos et ole varuillasi olet helposti lakihenkisyyden tai lihallisen vapauden uhri. Ja se ei totta tosiaan ole vapautta.

Siis toisten laatimien lakien vanki tai omien himojen vanki; saman tuo kuskaa, se on tie helvettiin. Road to Hell.

Tie on kapea siksi, että siltä on luvattoman helppo luiskahtaa joko lakihenkisyyden tai lihallisuuden puolelle. Ja nyt tärkeä tiedotus: ei mitään muttia !

Jumala on luonut meidät vapauteen ja tehnyt sen mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.

Ihminen on henkinen olento ja sekä liialliset himot, että lakihenkisyys tappavat henkisyyden tai ehkä paremmin tappavat Hengen. Ja ilman Henkeä me olemme hukassa.

Usko ei ole suu mutrussa olemista vaan päinvastoin, se ei ole sitä josta Väinö Linna kirjassaan kertoi, kun pappi piti miehille saarnan… naamat vetäytyivät kovaan ilmeeseen ja se, ikään kuin korosti uskoa … tästä voitte vetää johtopäätökset siitä, mitä on uskonnollisuus … mitä on rituaalit … usko ei niitä kaipaa lainkaan… Jeesus ei niitä kaipaa lainkaan …

Halusin kertoa tästä siksi, että te tajuatte, miksi Takakasvo järkyttyi, kun hänelle esitettiin toisenlainen maailma … sellainen kuin se kaikessa saastaisuudessaan on …


Jos osaisimme oikeasti lukea; näkisimme, että kaikki ympärillämme on merkkikieltä… ja noiden merkkien ymmärtäminen avaisi meidät näkemään enemmän totuutta … kuten tiedätte runouden ja taiteen kerrostumista; mutta jotta niitä oppisi lukemaan on kyettävä seisomaan paineen vieressä …





1911

Isä minä liukastuin, huusin. Laitoin jalkani lankkujen välistä veteen ja loiskutin vettä housuilleni, jottei isä huomaisi minun kusseen alleni.

Olin kärsinyt seitsemään ikävuoteen asti yökastelusta. Lähes joka yö heräsin sänky märkänä. Söin tumman leivän päällä suolaa, lääkärin määräyksestä; ja kusin alleni.

Satutitko sinä, isä huusi veneen luota. En, tuonko ankkurin? Raahasin raskaan ankkurikiven, jonka faija nosti veneen perään. Isä meni ensin veneeseen ja minä perässä soutajan paikalle. Työnsin paatin veteen, se totteli ja liukui sulavasti kirkkaaseen jo hälvenevään usvaan. Vesiura kulki avoimena kaislikon poikki, se oli merkitty kepein, koska rantavesi oli kivikkoista, muuten järvi oli savipohjainen ja väriltään harmaanvihertävän rusehtava.

Aurinko nousi ja sumu hälveni. Soudimme pienen karikon luo, se oli hyvä onkipaikka. Isä pisti piipuksi minä laskin ankkurin veteen. Katselin tyhjin ajatuksin järven hohtavaa pintaa ja nautin nousevan auringon säteistä ja ilmassa väreilevistä kesän tuoksuista. Hetken aikaa minun oli hyvä ja lämmin olla.

Jonkin matkan päässä meni toinen vene, ehkä muutaman kymmenen metrin päässä. Soutajalla oli päällään tumma puku ja hattu. Vene liukui kuin itsestään, rauhallisesti ja tasaisesti. Perätuhdolla oli paljaspäinen tummapukuinen mies, joka ohjasi melalla veneen kulkua. Se joutui tasaisesti ja vääjäämättömästi kohti rantaa josta olimme lähteneet. Keskellä veneessä oli jotain tummaa ja pitkänomaista. Ruumisarkku, keskellä oli mustaksi maalattu ruumisarkku. "isä katso, tuolla on vene", sanoin. "Missä"?

"Tuolla suoraan selkäsi takana". Isän pää kääntyi ja hän katsoi. Hän ei nähnyt siellä mitään.

Nyt; tämän muiston tulviessa mieleen, on kuin jostain olisi tullut valonsäde, joka vuotaa kameraan ja tuhoaa filmin mutta niin, että tajuntani ymmärtää, että olin tuona hetkenä nähnyt omaan tulevaisuuteeni ….

Minä käännyin ja katsoin, se oli kadonnut. Voisin taata, että siellä oli mennyt vene.

Isä tietenkin nauroi ja kihersi. Ei se uskonut eikä välittänyt, sillä oli jalat tiukasti maassa vaikka olikin veneessä. Saaliimme jäi tuolta oudolta kalamatkalta keskinkertaiseksi, muutama kyrmyniska ahven ja jokunen lahna.

Pahan tulo oli tuntunut epätodelliselta kaikessa konkreettisuudessaan. Olin sulkenut silmäni ja sormieni lomasta katsoin epätodellista näkyä. Tumma möykky, jonka päässä oli kiiluvat silmät kuin himmeät kekäleet oli todella sellainen kuin kaikki pahuus olisi kiteytynyt tuohon neliönmuotoiseen möykkyyn, joka oli tumman karvan peitossa.

Pelästyin ja kusin housuuni; ja tällä kertaa keskellä päivää tai pikemmin aamua.

Se valui reittä pitkin ja siitä se lorisi järveen. Olin täysin kangistunut paikoilleni.

Möykky tuli lähemmäs ja aivan kuin se olisi nauranut. Kulki sitten lävitseni ja tunsin kuinka niin kuin veitset olisivat kulkeneet lävitseni ja sitten se liukeni järvenpuoleisista pariovista kadoten usvaan.

Tyveneen veteen piirtyi vain hienoinen väre.

- Isä minä liukastuin, huusin. Laitoin jalkani lankkujen välistä veteen ja loiskutin vettä housuilleni, jottei isä huomaisi minun kusseen alleni.

Ystävät rakkaat; oman itsen tuntemus on monesti liian uhkaavaa; siksi meillä täytyy olla joku johon voimme turvata