Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXIX


Ystävät, keväästä kevääseen käy meidän matkamme ja mukana on niin paljon tarpeetonta matkatavaraa mukana; meidän on kannettava pieniä hermopillereitämme mukanamme, olipa ne sitten mitä tahansa roinaa tai turhia lääkkeitä ...

ja kuitenkin lopun lähetessä alkuaan meidän on kaivettava olemuksemme perustaa; olemuksenne maata niin, että lähde näkee valon ja elämä alkaa virrata esteettä, Jumalan sana on elämän vesi.

Voimme toki valita toisenkin tien mutta sen päässä ei ole muuta kuin pimeyttä.

Parhaassa tapauksessa tajuamme, kuinka iankaikkinen Jumala on meille käsittämätön. Taivaat ja maa kirjaimellisesti vapisevat hänen edessään. Voimme saada ymmärryksen siitä, kuinka sydämemme on musta ja karrelle palanut ja kova kuin kivi; siinä ei ole elämää.

Ystävät me selittämme itseämme ja selitämme maailmaa; vaikka ei ole mitään selitettävää, sillä on vain se missä kohtaamme Jumalan rakkauden ja armon.

Tuo tieto riittää, se pyyhkii sydämen puhtaaksi Jumalan puolelta; ja saamme olla ihmisiä Jumalan ja ihmisten edessä … mutta tämä ei sovi saatanalle, siksi me olemme jatkuvassa ristiriidassa.

Tiedämme olevamme aurinkopölyä, tomua ja tuhkaa joka kuitenkin elää aistiensa suomissa mahdollisuuksissa.

Eikö ole ihmeellistä, että Jumala nöyrtyi tulemaan itse tomuksi ja kuoli puolestamme, jotta käärmeen pää hajoaisi ja jokaisella olisi mahdollisuus pelastukseen.

Jumala on lähde joka virtaa alkuräjähdyksestä toiseen, hän hengittää iäti ja on ottanut ihmisen veljekseen Jeesuksessa Kristuksessa ja näin me saamme kukin omistaa jokainen oman universumimme. Saatanan tarjous on ikuinen kadotus.

Voimme olla ihastuneita siitä, että saamme maistaa tuntea, kuulla ja nähdä, saamme kokea asioita ja meille on annettu vapaus valintaan, sitä ei ole eläimillä, sen voimme tarkistaa vaikka Pax kissalta ja Onni sekä Lasse koiralta, eikö niin pojat ?

Meillä on vapaus valita mutta olemme ja olemme halunneet tieteen ja oman järkemme kautta ylittää totuuden. Oikeasti tämä on koomista – järkeily johtaa usein koomiseen lopputulokseen, koska me emme itse tunne tietä, emme tiedä mikä on totuus, emme tiedä mitä on elämä ?

Tiedättekö, nauran sydämeni pohjasta nyt… keskustelen huumorintajuisen Jumalan kanssa. Hän on todella myönteinen ja niin myös ihmiselle oikein mitoitettu kaikessa viisaudessaan mutta ei hän ole antanut meille enempää kuin jaksamme kantaa.

Mutta Jussi,

… meistä olisi hauska kuulla seikkailuistasi Suomen itsenäisyyssodassa tai miten sen edesmenneen elävän tomun elämä lopulta päättyi, ja mitä kaikkea se piti sisällään.

missä tie on levein Sissi,

joskus harvoin sitä hämärästi tajuaa, että heikkoudessa on voima; se on paikka, missä kukin rikkoo ympäristön sovinnaisuuden, hajottaa itsensä, ja kuitenkin on hetkessä ehjä. Sillä tällainen ihminen, joka kulkee kapeita polkuja ja hämäriä kujia, luo polun itse, sinne missä sitä ei ole takana eikä edessä, eikä edes siinä hetkessä jossa on. Hän luo sen sanallaan oikeaan paikkaan siksi häntä ei voi tavoittaa, sillä hän ei ole siinä missä häntä lyödään.

Hänellä on aina edessään tulevaisuus preesensissä. Hän ei seuraa ihmistä, sillä ihminen on lopultakin vain valinnanvapauden saanut kasa tomua ja ihminen on syvimmältään äärimmäisen paha ja tarkoita tässä äärimmäistä pahuutta ja sitä, että se on meissä jokaisessa. Joka muuta väittää, ei tunne itseään eikä koskaan voi tehdä muille sitä minkä haluaisi itselleen tehtävän.

Jussi kulta, niinpä me tiedämme, että kaivelemme liikaa sinun menneestä elämästäsi tai oikeastaan siitä, josta jo tulit pois … mutta näetkös, uteliaisuus on jäänyt meidän edesmenneidenkin mieliin, aivan kuin muistona, joka väliin tulee esiin, aivan kuin ihmisen kollektiiviseen muistiin on jäänyt arkaaisia asioita, etenkin tietyt symbolit sen paljastavat … ja valitettavasti sinne on jäänyt myös symbolit jotka edustivat saatanaa, epäjumalia ja kaikkea jumalatonta. Ihminen rakastaa rituaaleja ja sirkusta, jos saan näin sanoa sinulle … Jussi kultaseni …


No niin; mitä olin kertomassa… että olin menossa Tukholmaan, kun uni yllätti … mieleeni nousee erinäisiä asioita laivalta ..


…. oikealla loisti Uspenskin katedraali komeine sipuleineen, tuokin toi pienen hymyn huulilleni sillä; ehkäpä niitä oli melkoisempia sipuleita jossain päin maailmaa, kaukana idässä, idän aavoilla aroilla oli suuria kaupunkeja ja suuria sipuleja, vanhoja ja monikerroksisia, viisaita sipuleja ja vieläpä värikkäitä.

Menin tutustumaan hyttiini ja varasin paikan ravintolasta.
Asettauduin hyttiin ja laitoin tavarat järjestykseen, niitä oli melko niukalti. Olenko kertonut, että minulla oli paha tapa tarkistella asioita ja niinpä jouduin tarkistamaan nytkin… olko alles in ordnung

Suoritin siinä muutamia voimisteluliikkeitä ja staattisia tai oikeastaan isometrisiä lihasjännitysharjoituksia. Oli niistä lukenut jostain aikakausilehdestä. Olivat kuulemma tehokkaita. Sitten otin suunnan laivan viidennelle kannelle.

Laivan keulapuolella sijaitsi cocktail-baari, viidennellä kannella. Ennen baariin siirtymistään olin käynyt varaamassa pöydän neljännellä kannella sijaitsevasta ravintolasta.

Ensin ajattelin käydä eväslinjalle ja pysytellä hytin siimeksessä, mutta päädyin kuitenkin hieman… todella hieman asiaa tuumittuani… suoraan sanoen, ei paljon rahtuakaan, ei siihen tosiaan tarvittu ajatusta eikä tuumailua päädyin illalliseen laivan ravintolassa. Mistä tuollaisia ajatuksia mieleen edes putoaa ihmettelin. Vatsa oli vaikuttanut ratkaisuun. Vatsa tuntui toimivan nyt erinomaisesti, ilmeisesti lääkityksen ansiosta, ja ehkä matkan, joka antoi uutta ajattelemisen aihetta. Saattoi luopua arkihuolista. Ja miten olisin voinut jättää tilaisuuden väliin. Oli minussa sen verran herkuttelijan vikaa, vaikka kyllä minä pintanikin pystyin pitämään, asioiden niin vaatiessa. Tämä käsitys minulla oli omasta luonteenlujuudestani. Tosiasiassa asia saattoi olla toisinkin, jos olisin sitä tarkemmin käynyt analysoimaan, minkä kyllä sisimmässäni tiesin ja siksi päätin jättää sellaiset turhat tuumailut väliin. Suojamuurit piti pitää sopivasti kiinni ja välillä sitten raotella sopivasti, niin minä ajattelin.

Baarissa otin alkuun kaksi Meukow konjakkia. Muistan, että kostutin sormen laisissa ja pyörittelin sitten sormea lasin reunaa pitkin niin, että se alkoi ilkeästi vinkua mutta lopetin sitten nopeasti. Tiesinhän minä, että lasi olisi soinut kohta korkeammalta ja ylittänyt sitten itsensä, särkenyt siinä sitten vain itsensä kohta sirpaleiksi. Näin käy myös ihmiselle, joka menee yli rajojensa. Vaikka en voi sanoa olleeni uskossa, tajusin luontaisesti monet asiat ja uskon, että Jumala kolkutteli usein olkapäätäni mutta minä olin syntinen ja tein syntiä sekä tahattomasti, että tahallani; aina murhasta alkaen. Ymmärrättehän, että ei niitä aina meinaa saada muistiin, koska siellä on tukoksia matkan varrella ja liika hätiköiminen vie liian kauaksi siitä mitä todella tapahtui.

Ajattelin; mistä sen tietää ehkäpä se olisi ollut hyväkin loppu moiselle mukille. Ja sirpaleidenhan sanotaan tuovan onnea ja sitä minä tulisin tarvitsemaan ja paljon. Mutta kuten tiedätte, onnea on monenlaista.

Kuin vaihtelun vuoksi tilasin yhden Courvoiserin, poltin siinä samalla yhden kohtuullisen kokoisen sikarin. Muistan savun maun, se oli hiukan makea, jotenkin sokerinen. Maku tuntui erityisesti kielenkärjessä. Imaisin oikein posket lommolla paksua ja makeaa savua, ja puhalsin. Tein renkaan ja puhalsin siitä pienemmän renkaan läpi. Mieleeni juolahti tuolloin kuva lääkäristä, joka oli vastaanotolla poltellut piippua. Mistä nuo mielikuvat tulevat ja minne ne menevät; sitä olisi ehkä syytä kysyä unien herralta.

Kyllä se minultakin kävi, en ollut eilisen teeren poika minäkään. Sitten mietti, olisiko pitänyt kääriä jymysätkä, mutta ei sentään, olisivat vielä muut pelästyneet, ” jätkää”, jymyjätkää. Sitä paitsi en muutenkaan polttanut kuin poikkeustapauksissa ja ollessani pienessä hutikassa tai oikeastaan, jos yleensä otin konjakin, joka oli minulle yhtä kuin alkoholi, sillä muihin juomiin en ruokailua lukuun ottamatta yleensä koskenut.

Jaloviina oli asia erikseen, sehän oli konjakilla leikattua paloviinaa ja, jos rahat eivät antaneet myöten, oli tyydyttävä siihen, mutta sitä tapahtui harvoin, siitä yksinkertaisesta syystä, että join harvoin. Käsitys oli tosin subjektiivinen, kuten aina. Ja erään hyvin läheisen ihmisen mukaan se ei edes pitänyt paikkaansa. Mutta en tiennyt oliko hän oikeassa vai minä väärässä.

Varsinainen humalatila oli mielestäni epämiellyttävä olotila, seuraavan päivä krapulasta puhumattakaan.

Joskus nuorempana olin juonut itseni humalaan silloin tällöin, jotenkin se kuului asiaan, säilytti kasvonsa muiden edessä.

Nyt tuo koko ajatus kasvojen säilyttämisestä tuntui naurettavalta, helvetti, jos joku ei juo niin ei, tai sitten juo sehän on jokaisen oma asia.

Tilasi vielä yhden Hennesyn kuin kruunuksi ajatuksilleni ja tulevalle merimatkalle.

Konjakki oli mielestäni jalo juoma, sen valmistaminen kesti vuosikausia ja sitten se keräsi viimeiset arominsa tammitynnyreissä, jopa kymmenen tai kymmenien vuosien ajan.

Oli jännittävää ajatella, että maa ja siinä olevat mineraalit antoivat viinistä tislatulle konjakille sen oman arominsa, ja että sen pystyi erottamaan kaikista muista konjakeista. Minä en olisi sellaiseen pystynyt mutta oli ihmisiä, jotka pystyivät erottamaan jopa sen mistä rypäleestä ja miltä alueelta aine oli kotoisin.

Laivan tasainen kulku ja moottorien hyrinä rauhoittivat mieleni ja alkoholi eritti ruuansulatusnesteitä niin, että minulle tuli nälkä.

Mennessäni kohti Roslagenia mutisin puoliääneen jotain konjakkien ja viinien luonteista ja miten ne sitten sopivat toisille ja toisille ehkä eivät, oliko se luonne kysymys? Ihmisen vai …

Neljännen kannen ravintola Roslagen täytti vaativankin asiakkaan toiveet. Hetken odotettuani ravintolan ovensuun sisäpuolella tuli hovimestari ja ohjasi pöytään. Istuuduttuani; ojensi hovimestari ruokalistan; ja kysyi kohteliaasti maistuisiko herralle aperitiivi.

Kiitos ei, tilaan juomat ateriatilauksen yhteydessä vastasin. Tutkin listaa, katsoin alkuruokia ja sivuutin suoraan liharuuat ja siirryin katselemaan kalaruokia. Katsoin vielä jälkiruokapuolta ja tein valintani; melko nopeasti muttei liian nopeasti, olisi voinut nopeamminkin tehdä mutta ei kehdannut ja toisaalta niin hieno en kokenut olevani, että olisin osannut tehdä pitkään valintaa ja vaivata hovia kyselemällä jos jotakin. Vaikka olinkin kohtuullisen tottunut ravintolassa kävijä ja matkailija, silti tunsin olevani jotenkin vaivautunut palvelutilanteessa.

Sissi ja ystävät ...kuten näette muistan kaikkea turhaa mutta en pääse itse asiaan ja siksi kerron vain tällaisia tyhjänpäiväisyyksiä ..

Jussi,
… anna asioiden palautua rauhassa mieleesi, sillä onhan jo ihmeellistä, että muistat edes pätkittäin jo kuolleen elämän vaiheita ja jotkut kohdat noinkin tarkasti …  

Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXVIII

Ihmiset katsovat paljon ukkonäköön, Jumala katsoo sydämeen. Eikö; ystävät hyvät ?

Tärkeintä on siis sisimpämme eikä se miltä näytämme ulospäin. Tämä myös meidän ihmisten olisi hyvä muistaa.

Oletteko huomanneet, että ihmiset yrittävät usein auttaa Jumalaa; ja tekevät niin kuin ajattelisivat hänen haluavan, mutta käy usein niin, että annamme vain sen mikä meiltä jää ikään kuin yli. No, mutta ystävät se siitä … minun tarvitsee miettiä näitä asioita, koska tulen räjäyttämään ”hallin” teoillani ja puheellani… siis ”vapaavuori kappeliin”…. Sinnehän me lopulta menemme … rakkaat


Kerronpa teille erään tarinan …



Myönnetään lupa Richard Ekholmille, siis minulle …
vapaata kulkua varten Oulunkylän ja Helsingin välisellä rautatiellä.
OULUNKYLÄ 9.1.18
KOTTBYN punaisen kaartin ESIKUNTA
Katselin kulkulupaa; asemalla oli aseistautuneita miehiä punaiset nauhat käsivarressaan tai sitten nauhat menivät olan yli ja tulivat kainalon alta. Punaisia oli kerääntynyt asemalle muutaman kymmenen miehen joukko. Sotilaallisen näköinen punapäällikkö lähestyi häntä ja kysyi?
- Onko teillä asetta ?
- On Browning 7.65.

- Miksi teillä ei ole punaista käsivarsinauhaa. Esikunnasta on tullut määräys, kaikkien, siis teidänkin on liityttävä kaartiin ja nyt heti. Kai te sen käsitätte. Tulette tänne kuin joku rosvopäällikkö ilman nauhaa tai tunnusta, teidät voitaisiin ampua vihollisena.

Silloin yritin pelata itselleni aikaa, jotta minun ei olisi ollut pakko liittyä punakaartiin mutta katsoin sittenkin paremmaksi suostua, koska en halunnut joutua vainon kohteeksi tai sala-ampujan yllättämäksi. Tiesin,että sellaistakin oli sattunut.

- Mihin te muuten olette matkalla.
- En oikeastaan erityisemmin mihinkään. Olen matkalla kotiini, vanhempieni luokse. Heillä on talo Oulunkylän läntisellä huvila-alueella. Olin koko kesän purjehduskauden töissä kalasumpussa, kerättiin itäisen Helsingin kalastajien saaliit yhteen ja kuljetettiin ne sitten Kauppatorille myytäväksi ja nyt olen menossa vanhempiani tapaamaan. Se ei nyt oikein luonnistu, meinaan se kalastaminen tähän aikaan vuodesta.

- Vai oikein talo ja huvila-alueella ja ei kalastus luonnistu, kuulkaahan minä te minua oikein pidätte? Kuulkaahan nyt, te menette nyt kaartin esikunnan sihteerin matkaan, hän antaa teille punaisen nauhan, jonka te laitatte käsivarteenne, sen jälkeen ja siksikin, että teillä on tuo ase, menette neljän miehen partioon, jonka johtajana toimitte te.

Teette kotitarkastuksen Grippen nimisen perheen luona. Heidän poikansa on porvari ja valkoperkele. Jos ja kun saatte hänet kiinni, tuotte hänet viivyttelemättä esikuntaan tai… toimitte tilanteen mukaan.

Käsitättekö te tehtävän – täysin? Kaikkein omituisinta oli, että puhuttelija tunsi hänet kyllä, ja oli nyt kuin ei tuntisikaan. Aavistelin veljeni etukäteen suunnitelleen kohtaamisen ja järjestäneen tapahtumien kulkua noin niin kuin ennakkoon.

No näytellään nyt sitten, ajattelin. Tuo punapäällikkö tiesi kyllä minut taitavaksi aseenkäsittelijäksi mutta mitä hittoa tämä nyt oli.

- kyllä käsitän sanoin teennäisen tarmokkaasti.

Sitten punapäällikkö huusi minun perääni; ”paskat te missään kalasumpussa ole olleet, perkele” , vasta pojankoltiainen mutta tarvitsen teitä, pääsette hommiin.

Grippenin poikaa ei talosta löytynyt eikä muutakaan erikoista. Miehet joita johtamaan hänet oli määrätty; alkoivat vaatia, että isä Grippen oli vietävä kaartin esikuntaan kuulusteluja varten.

Minä näin kuinka hopea esineitä hävisi miesten ahnaiden takkien syövereihin. Pienen kinastelun jälkeen päätettiin, että isä Grippen lähtisi esikuntaan. Hänelle ja hänen vaimolleen luvattiin, että he pääsevät pian takaisin, korkeintaan pari tuntia vie.

Jo pari kilometriä Grippenien talosta rupesivat miehet vaatimaan, että ukko on ammuttava. Eräs heistä oli ollut mukana ampumassa jotakuta talollista ja päässyt tappamisen ja pikkurosvoilun makuun.

Minä en halunnut moiseen rikokseen ryhtyä ja sanoikin, että pääesikunnasta oli tullut määräys, jossa kiellettiin kaikki tappamiset ja murhaamiset. Lupasin ilmoittaa asiasta eteenpäin, jos ukolle tapahtuisi jotain. Silloin yksi miehistä huusi!

- Saatana sä tapat ite ton porvarikäppyrän, perkele. Sitten huutaja tarrasi vanhusta käsipuolesta ja alkoi retuuttaa tätä metsään. He kaatuivat tietä reunustavaan ojaan. Grippen löi silmäkulmansa niin, että veri alkoi siitä norona juosta poskipäälle ja tippui kuuraiselle ojanpenkereelle.

- Kohta näät kun hurme virtaa, saatanan verenimijä; mies uhosi. Minä aioin huutaa jotain, mutta samassa ohimolleni työnnettiin kylmä metallinen kiväärin piippu.

-Sä kuulit kyllä, perkele, nyt sä meet ja tapat ton äijän sillä Sun pistoolilla, tai mää ammun sut ton äijän kanssa samaan kasaan kuin koiran; sanoi takanani seissyt mies.

Miehet tähtäilivät minua kiväärit tanassa ja tuima ilme kasvoillaan.
-Mee nyt ja tapa! He huusivat …

Hämmästyneenä huomasin siinä seisovan Valdemar veljen, omituinen vahamainen hymy kasvoillaan ja kehottavan.
- Mee ja tapa se veljes mieliksi, kerran se vaan kirpaisee – tee nyt veljellesi mieliksi, meet ja ammut sen.

Menin kuin huumaantuneeksi, pää tuntui paksulta ja ohimoissa tykytti ja metsänreuna eli ja keinui. Hyppäsin ojan yli.

Isä Grippen oli sidottu punaisella nauhalla puuhun kädet selän taakse, pää oli painuksissa ja veren ja kuolan tahrimasta suusta kuului voihketta. Kyyneliin sekoittunut veri tahrasi vaatteet ja tippui valkealle maalle.

Siihen taakse oli sitten ilmestynyt Mr. Seed, kerron hänestä myöhemmin… hän oli amerikkalainen lehtimies, joka oli jäänyt kiinni eräästä hiililaivasta mutta sillä ei nyt väliä … siinä oli myös äiti ja isä ja muitakin ihmisiä. Hämilläni otin taskustani Browningin ja asetin piipun tuon vanhuksen otsalle – sitten katsoin yleisöön, kuin teatterissa ja vielä kuin toivoin esityksen päättyvän, ja odotin kuulevani kuulevan armeliaat aplodit, mutta kaikki huusivat silmät pelkkinä suurina ja punamustina tulisina kekäleinä – tapa, tapa, tapa, ja minä katsoin kuin ulkopuolisena kuinka sormi koukistui ja vedin liipaisimesta, iskuri nousi…ja naks, kuului voimakas jymähdys ja luoti lävisti otsan ja meni takaraivosta ulos ja puun takana veri suihkusi ja pisaroi valkealle maalle.

Saatana sataa verta joku huusi. Kaikki kirkuivat yhteen ääneen ja minä tunsin pääni halkeavan. Sieluni oli synkempi kuin pimein yö ja eletty elämä muuttui harmaaksi tuhkaksi.

Äiti ja isä huusivat kilvan, hyvä poika, hyvä. Jostain kauempaa pimeästä usvasta liukui hautausmaa kohti, se tuli lähemmäksi, haudoista ojenteli luisia käsiä ja pääkalloja jotka nauroivat musta suuaukot levällään.

Kuten varmaan arvaatte, tämä oli pahaa unta. Olin laivalla matkalla Tukholmaan…. Sitten kuulin unen läpi…. murhaajaan, murhaajaapa, murlehekaljaa, mullekaljaa, mulle kaljaa kanssa,

Säpsähdin hereille, jossain hytin oven takana joku huusi; ”mulle kaljaa kanssa, anteeksi saisinko olutta kultaseni hah.” Sitten äänet loittonivat ja hytin ovi kolahti, kuului naisen naurua.

Tämä matka oli hirvittävä kokemus mutta onneksi tuo tapahtuma oli unta, vaikka osa siitä olikin totta … siinä menneet tapahtumat sekoittuivat uneen …

Sellaista se elämä usein on; kuin kuurupiiloa Jumalan kanssa, jossa kymmenen minää on laudalla mutta hän löytää ne kaikki.

No niin Lasse koira, sano sinä jotain kivaa …

Lasse nousi upeana seisomaan ja pani lasit pitkän kuononsa juureen… lasit olivat pyöreät ja toinen linssi oli halki … hänellä oli upea turkki päällään ja valkea kaulaliina … astraalimuodossaankin, hän halusi pitää päällään turkkia, ehkä, kun oli savesta muovattuna oppinut pitämään… Sissi huudahti; Lasse , olet upea ilmestys, kerrassaan mahtava … hiphei hurraa ..

Lasse aloitti mahtavalla äänellään:
Jesùs Bueno
anna minun olla se domino nappula,

joka ei kaadu mammonan edestä, eikä edessä

Jesùs Bueno
vahvista minua

jotta, tavarapalkinnon sijaan valitsen jumalallisen osani,

tietäen … oi… Jesùs bueno, että näin olen yksin ja yksinäinen ja niin ja näin voidaan minut runnella, niin ja näin voidaan viedä maallinen vapaus, savimajani voidaan hajottaa …

niin tai näin; uskoani, ette minulta vie

Kaikki nousivat seisomaan ja taputtamaan … skoolasimme illan kunniaksi ja rukoilimme yhdessä ... Suomen puolesta, koska tämä epäitsenäinen EU vasallivaltio on nyt todellisien vaaran vuosien kynnyksellä … suomalaiset poliitikot tarvitsevat rukouksen sillä heissä ei ole kuin kourallinen sellaisia jotka voisivat nykyiselle tilanteelle tehdä jotain …

Kerroin vielä, että minulla oli kirjahyllyssäni David Pawsonin kirja joka käsittele ajankohtaista islamin uhkaa … Eurooppa on nyt haudan partaalla ... ja vielä kuullaan itkua kaduilla ja kodeissa … tyhmyydestä maksetaan aina hinta … siitä Raamatun kuninkaiden kirja antaa hyvän kuvan … viisaus ja tyhmyys asuu usein samassa päässä ...

Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXVII

Ystävät rakkaat,

… kuten tiedätte, kateus on ehkä kaikkein pahin kuolemanvietin edustaja. Jatkan nyt sitä kertomusta, jonka kerroin Leonille Moskovassa 1955, hotelli Berliinissä.
Koko ikäni jo pienestä pojasta saakka olin tehnyt ruumiillista työtä ja sen myötä minä ainakin tunsin itseni kovakuntoiseksi. 11-vuotiaana liityin voimistelu- ja urheiluseuraan, sen nimi oli KÄPY, muistan vielä jäsenkortin numeron, se oli 22.

Siinä oli syntymäaikani 22.p. elokuuta 1899. Ja jäseneksi olin liittynyt 5.p. elokuuta 1910.

Puheenjohtajana seurassa oli V.V. Urhola ja sihteerinä toimi myöhemmin ”piireissä” arvonantoa saanut S.M. Jurvanne.

Tunsin suurta mielihyvää ja jopa myönsin olevani jopa hieman pollea saadessani tuo jäsenkortin, joka sinänsä oli vain noin 12x6 cm pahvilappu nimikirjoituksineen.

Harjoittelin lujasti, varsin painia ja nyrkkeilyä. Nyrkkeilyä tuli harrastettua vapaa-aikanakin poikasakeissa. Ja siitä sai sitten kotona satikutia.

Mutta faija; oikeastaan vaan yllytti tappeluun ja oli tyytyväinen niin selkäsaunaan kuin, jos joku muu oli saanut turpiin, kunhan ei vaan mitään sakkoja tullut hänen maksettavakseen, niin kuin hän asian ilmaisi.

Kova pitää olla ja takaisin täytyy lyödä, ei täällä muuten pärjää. Aitaa kaatuu ja tanner ryskyvää kun hevoset nai, sanoi faija; joka lause myöhemmin saatiin lukea Tuntemattomasta Sotilaasta sotamies Lehdon lausumana… joten kait se oli sellainen melko yleinen sanonta … no niin, ja sitten faija tokaisi, että elä nyt, elä poika, haudassa saat sitten levätä. Jumala häntä siunatkoon, sillä hän oli hyvä ja lopulta kuitenkin huolehtivainen isä, vaikka olikin juoppo ja vätys tietyssä mielessä mutta en muista oliko kenenkään työläispojan isä kovin raivoraitis… en tätä toki varmaksi mene vannomaan …

Olin selvinnyt Suomen sisällissodasta tai kapinasta tai veljessodasta ja olin vakaasti päättänyt, että heti, kun kynnelle kykenen, lähden Lappiin Lemmenjoelle kultaa kaivamaan. Ja tämän myös toteutin. Muutamia komeita hippuja sieltä oli tullutkin mutta niistä saadut rahat olivat huvenneet elämiseen ja viinaan; Rovaniemen-markkinoilla, kuten asia sanotaan. Onneksi minulla oli Josefina, joka piti minua aisoissa.

Ystävät, en nyt tiedä miten tämä tuli mieleeni, mutta on kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin. Jumalahan repii kaiken elämässä hajalle. Elämä menettää tarkoituksensa ja saa tilalle uuden tarkoituksen; todellisen tarkoituksen, jossa me saamme asua Jumalassa itsessään. Tätä ei moni ymmärrä; Jumala kyllä ymmärtää, ja se olisi jokaisen sisäistettävä… jokaisen joka uskoo Jeesuksen Kristuksen pelastukseen.
Minulla on tässä pari vanhaa kirjettä, jotka teille haluan lukea, jaksatteko kuunnella ?


Oulunkylä 27p.2.-22.
Terve veli!
Minä kirjoitan myös jonkun sanan Josefinan kirjeen mukana.
Olimme hiukan tulisilla hiilillä silloin sen Rovaniemen seikkailusi takia, mutta näkyipä tuo selvinneen ja nyt näyttää esiintyvän sinulle uusi este nimittäin rahojen hupeneminen, vaikka se seikka ilmenee hiukan epäselvästi kirjeessäsi.

Olisi suuri vahinko, jos sinun täytyisi sen syyn takia jättää kesken koko homma. Enemmin koetetaan täältä lähettää joku kolikko lisää joka ei liene niin vaikeata, sillä faija, Valdemar ja Hugo sekä Konstantin ovat täydessä työn touhussa taas. Niin, että kun saat tämän kirjeen niin kirjoita heti, jos tarvitset ja millä osoitteella olisi lähetettävä.

Olisi ollut viisaampaa, kun olisit jo tässä kirjeessä, Kyrön-kylästä lähetetyllä; antanut selviä tietoja raha-asioistasi, sillä, kun posti viipyy näin kauan tällä matkalla niin asiasi voivat joutua hunningolle siinä ajassa.

Nytkin oli kirjeesi ollut 12 päivää matkalla. Älä sure Josefinan puolesta ja elämisestä, kaikki on mennyt tähän asti mainiosti ja kyllä me hänestä huolta pidetään.
Tätä kirjoittaessani te tietysti olette jo matkan päämäärässä ja ihmettelen juuri kuinka kauan kestää ennen kuin saat tämän kirjeen.

En minä ole vielä missään töissä. Olin vähän toista viikkoa ”hantlankarina” Konstalle ja Hyykylle Korsossa. Se, böna ei tietysti enää lämmittänyt taskuasi Rovaniemestä eteenpäin, vaikka sehän on pieni asia.

Minkälaisia ne sun kaverit on, kuten se Finbyn mies?
Viikon päästä Ykäkin antaa ainakin osan siitä puvun hinnasta Joselle.

Lempi ja Jose kuluttavat aikaansa ompelemalla, lukemalla, makaamalla ja haisemalla. Minua ne nyt pitävät passarinansa. Poliittinen taivas on hyvin rauhallinen. Se sisäministerin murha järkytti kansaa kovasti ja sattu niin, että murhaaja oli aatelismies Tandefelt. Muuta en tässä tiedä mainitsemisen arvoista kuin voios hyvin ja lykkyä pyttyyn.
Ykä

Ja sitten luen vielä Idin Amerikan kirjeen teille … jos te jaksatte vielä pysyä hereillä …

Näin se alkaa..
Ai niin vielä semmoista, että saatiin siltä Idiltä Amerikoista kirje, kiellettiin vähän noin niin kuin siitä kertomasta, rahasta meinaan mutta, johan se on levinnyt, että tässä tulee tekstiä, kuunteles tätä.

Joseviinu
Älä näytä tätä kellän minä lähetän sinulle 100 sata taala newyorkin laivakonttorin kautta. Kirjeen voitt näyttä. anna Herttalle 10 taala eik hän oll se Pikku Fiinee kun käski tädin panna medicin hänen silmäs kun, siin oli kaikihöpönen siin silmäs.

Sanoin fiinu grootti inte, ja se itki niin kauhisti, mut sanoi vaan nauravansa.

Sano Hertalle terveiset, minä en sitä koskaan unhota.
Toivon että se tule sinun syntymä päiväksi. Onnea sinulle rakas fiinee Jose.

Taivas sinulle monta vuotaa jos se on herran tahto Idi-täti.

Idi- täti


Ystävät; minua liikuttaa mennyt elämä. Minä tiedän, että te kaikki olette kokeneet elämän, myös Poika Varjoisalta Kujalta ja Takakasvo joka nyt on muuttunut taas Etukasvoksi ja näkee kaiken ilman suodattimia, joka oli hänelle liikaa niin suurella annoksella mutta jumalan nimeen minä rukoilen, että hän saa kokea parantumisen ja muutoksen. Poika on taas elänyt kaikki ihmiselämät vaikka ei voi niitä muistaa ja ihmisen elämä on varjoissa elämistä ja piilottelua, kuten Adam ja Eva piilottelivat Jumalalta. Ihminen elää pahuuden ikuinen varjo yllään; mutta Jumala on antanut lupauksensa mukaisesti vaimon siemenen murskata käärmeen pään. Se tapahtui Golgatan ristillä; hetkellä jolloin saatana jo kuvitteli voittavansa. Kristus kuoli kaikkien meidän edestä ja nousi kuolleista kaikkien meidän edestä.

Ja niin … te muut olette eläneet ja olette nyt täällä todistamassa lopunaikoja, jotka suorastaan voi aistia kaikilla aisteilla … sellainen joka ei ole sitonut itseään valheuskoon, lain avulla teko vanhurskaaksi, tai hylännyt Jumalaa kaikessa saastaisuudessaan – ismeissä tai muissa ilmiselvästi elämää vastustavissa ajatusrakennelmissa.

Kuten huomaatte… jo yhden elämän tarkastelu on voimille ottavaa ja minun tekisi mieleni lasi punaviiniä mutta aivan kuin Pyhän Hengen iloksi ...koetan nyt siitä kieltäytyä … olkoon se minun pieni paastoni …


Saanko minä Onni, teidän kaikkien oma koiranen nyt sanoa erään runon, joka on tälle päivälle omistettu.

Ihanaa .. ilman muuta Onni.

Kröhöm ja hau,

Se nimi on muuten, Orjat

Tänään; ihmiset pelkäävät, he pelkäävät niin, että menehtyvät pelkoon ja sairauksiin, väkivaltaan ja rikoksiin.

Tänään; ahdistus painaa päät kumaraan, maa murehtii ja luonto lakastuu, juuri tänään saastunut maa kärsii ja itkee ihmisten tekojen vuoksi.

Tänään; kirous kalvaa maata, tänään, niin köyhät kuin rikkaat kärsivät vahinkoa.

Tänään; rikkaat ihmiset eivät voi enää nojata vaurauteensa heidät murskataan kuten köyhätkin, turvaa ei löydy mistään.

Tänään; ihmiset pilkkaavat kaikkea mikä on hyvää ja pyhää.

Tänään; ihmiset ovat itse itsensä orjia.

Tänään; ihmiskunta ajautuu niin syvälle orjuuteen, että se hyväksyy kaiken vääryyden ja vainon.

Tänään; alkaa vuonna 2017, mutta huomenna kaikki on toisin…

Bravoo, ystävä hyvä … Onni ... rakas koirani Onni … voi kunpa tietäisit miltä menetyksesi tuntui silloin, kun sinä sairastuit kuolettavasti … minä itkin vuosikausia … mutta kaikeksi onneksi meillä on joulunsanoma nyt ja aina … eikä niin …

Niin Sissi, lausu sinä nhyt oma ajatuksesi julki…

Joulun sanoma nyt ja aina

”Mies kulkee partaisena ja kidutettuna vankilan pihalla ja ylistää Jeesusta. Kaksikymmentä vuotta vankeutta ja raastavaa kidutusta, vain koska hän on kristitty.”

Jos, Jumala on meidän puolella kuka voi olla meitä vastaan ? No vaikka kuka, esimerkiksi oman maan laillinen hallitus tai ystävät tai lähimmäiset – eikö niin. Maailma on meitä vastaan ja maailma on Saatanan vallassa vielä tänään.

Mutta, Jumala on kuitenkin kaiken kärsimyksen keskelläkin ja siksi hänen kanssaan voimme kestää myös tämän nyt niin pahasti vääristyneen ja rikkonaisen maailman, jossa meitä johtaa sokea hallitus, jonka päämies sai jo ennen valtaan pääsyään varoituksen, mitä hän ei kyennyt kuulemaan.

Jumala on meidän kanssamme kaikessa mitä teemme.

Sanani ei kykene ilmaisemaan sitä voitonvarmuutta mikä minun sisälläni ovat. Me emme todellakaan ole mitään esineitä harhailemassa päämääräämättömästi täällä maailmassa, ei todellakaan, sillä me olemme kutsutut ihmiseksi, jossa Jumala saa olla meidän lähellämme, jos vain sinä sen sallit. Sinulla on vapaus valita se tie, mitä haluat kulkea. Täällä maailmassa hetkinen tai ikuisesti sellaisessa maailmassa, jota et voi edes kuvitella, jossa asuu todellinen rakkaus ja lempeys.

Ihmettelen jatkuvasti sitä totuutta, että emme pelastu minkään tekojemme ansiosta, vaan pelkästä armosta, sen jälkeen, kun olemme syntyneet uudestaan pois saatanan hallitsemasta maailmasta Jeesuksen Kristuksen armokuoleman kautta hänen lapsikseen.

Ei juutalaisuus, ei islamilaisuus, ei hindulaisuus, ei buddhalaisuus, ei mikään muukaan usko ole kyennyt luomaan ihmisen kautta maailmaan mitään parempaa – päinvastoin.

Kristinusko ei lupaa tällaista, koska se olisi valhe. Ihminen ei kirkastu tässä maailmassa eikä tule koskaan saamaan tästä maailmasta sellaista paikkaa, jossa meidän olisi hyvä olla.

On niin vaikeaa tunnustaa oma pahuutensa ja kertoa se tuhannella, niin tai sadallatuhannella. Vasta tämä täydellinen tunnustus avaisi tien parempaan mutta se vaatii kovin paljon siviilirohkeutta tuntea itsensä ja tunnistaa itsensä ja samalla hyväksyä muut ja muiden erilaisuus.

Usko ei ole ansio eikä teko. Usko on mieletöntä armoa jota me emme voi edes ymmärtää vajavaisilla ja sokaistulla ymmärryksellämme. Meidän aistimme eivät riitä kertomaan meille, että usko kutsuu meitä pienuuteen, sellaiseen nöyryyteen, jossa oma ylpeys kuolee, jossa elämä syntyy. Usko on dynamiittia.

Jo Raamatun alkulehdet paljastavat Jumalan suunnitelman laajan näkökulman tai niin tänään muodikkaasti sanotaan: ”suuren kuvan.”

Ihminen ei ole kyennyt itsessään muuttumaan tuhansissa vuosissa vaan on ollut aina kiireinen tappamaan ja tuhoamaan, varastamaan, valehtelemaan ja ahnehtimaan. Ihminen on itsekeskeinen, koska tämä maailma on annettu saatanalle ja hän on tämän maailman ruhtinas, jota me palvelemme, mikäli emme synny armosta uudelleen herrassa Jeesuksessa Kristuksessa – ja silti olemme saatanan vainottavina niin kauan kunnes hänestä tehdään loppu. Kristitty ei ole parempi, ei terveempi, ei synnittömämpi mutta uskossa Jeesuksessa Kristuksessa on hänen pelastus, tie ja totuus, joka vie perille sinne minne meidän on tarkoituskin mennä – Jumalan rakkauden yhteyteen.

Uskoon tulo ei sinänsä muuta ketään paremmaksi kuten ei valittu kansakaan ole parempi vaan päinvastoin pieni ja syntinen kansa, siksi me rukoilemme juutalaisten puolesta, että Jumala heidät armahtaisi ja avaisi heidän silmänsä, kuten nyt näyttää olevan tapahtumassa. Me emme halua muuttaa heitä kristityiksi, ei, vaan me haluamme, että he vihdoin näkevät messiaan, Jeesuksen Kristuksen ja palastuvat ja saattavat Jumalan antaman tehtävän loppuun. Me elämme nyt näitä aikoja.

Jumalan voima on aina pienessä ja siellä missä sitä ei ihmisen silmä havaitse. Jumala käyttää niitä ihmisiä erityisesti, jotka hän on valinnut aseikseen, mitä erilaisimpiin tehtäviin, mutta koko Jumalan seurakunta on hänen aseensa ja voimansa, hänen lupauksensa voima, joka on ääretön voima ja siksi kukaan ei voi muuttaa mitään Jumalan suunnitelmaa eikä hän luovu yhdestäkään lupauksesta.

Meille Jumala on paradoksaalisuus, maailmasta ulkopuolinen ja kaiken tutkimuksen ulkopuolella, jota ei ihmisen järki kykene tavoittamaan mutta Jumala on paljon todellisempi kuin sinä ja minä. Me olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, hän ei ole meistä hitusenkaan riippuvainen, mutta hän ei petä lupauksiaan, josta me voimme elää ja jotka antavat meille voiman.

Usko monesti sotkee oman turvallisuutemme, me olemme niin suuria pelkureita, me emme uskalla antautua elämälle. Rohkeutta on olla lempeä ja armollinen mutta sinusta ei lähde mitään hyvää ilman uskoa ja vaatii todella rohkeutta uskaltaa sanoa tämä todeksi. Rakkaus on ihmisessä lähes tyystin kuollut ja vain kasa fraaseja tai jopa törkeyksiä, syntiä.

Koko elämä saa uskossa merkityksen, myös ne kaikki asiat joissa meitä on kuritettu ja jolloin olemme itkeneet katkerasti. Me emme näe kokonaiskuvaa. Me emme näe suurta kuvaa. Meidän toivomme on uskossamme.

Hän on valmis sinut kirkastamaan, hän on kirkastanut sinut jo ennen kuin maailmaa oli luotu. Jumala on sinut edeltä tuntenut, hän on meidän puolellamme ja, kun hän on sinun puolellasi, niin kuka voi olla se vastus joka repii sinut kappaleiksi ja tuhoaa.

Ei kukaan.

Jumala on sinun kanssasi. Meillä on hypervoitto Jeesuksessa Kristuksessa.

Hyvää Joulua tänään 20.9.2017 ja joka ikinen päivä …

Vapahtajan syntymän juhlaa voimme viettää joka päivä.


Ihana, kiitos sinulle sissi rakkaani,,, rakastan teitä kaikkia, 

Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXVI

1911

Isän pää kääntyi ja hän katsoi. Hän ei nähnyt siellä mitään. Tämän muiston tulviessa mieleeni, oli kuin jostain olisi tullut valonsäde, joka vuotaa kameraan, ja tuhoaa filmin; mutta niin, että tajunta ymmärtää että olin tuona hetkenä nähnyt omaan tulevaisuuteeni…. Mutta mitä se kaikki tarkoittaa, sitä en osaa selittää…

Minä käännyin ja katsoin, vene oli kadonnut. Olin varma, että olin nähnyt veneen ja soutajat sekä ruumisarkun jota vene kuljetti.

Isä Nimrod; tietenkin nauroi ja kihersi, koska hän ei uskonut. Ei hän muutenkaan uskonut kuin lähinnä omaan itseensä, ja siinä oli hänen maallinen voimansa.

Kuten kerroin; saaliimme jäi tuolta oudolta kalamatkalta keskinkertaiseksi, muutama kyrmyniska ahven ja jokunen lahna.

Kerroin sen venetarinan jälkeenpäin palattuamme onkiretkeltä, se herätti lähinnä huvittuneisuutta talolla, ja sitä sitten ihmeteltiin ja naureskeltiin ja minä tunsin itseni typeräksi ja pieneksi. Harmitti kun olin siitä mennyt edes puhumaan.

On niin paljon asioita joita ei pitäisi kertoa lainkaan. Vai onko ?

Ennen kaupunkiin lähtöä loppukesällä tapahtui vielä niin, että kerran olin apeissani ja alakuloisena seisoskelemassa
iltahämärässä kapealla kylätiellä, sillä kohtaa missä vuosia myöhemmin olisi punakaartin konekivääri asemissaan.

Seisoin siinä, ja tähysin taivaalle. Sain todistaa universaalia näytelmää.

Vain kaksi vuotta oli siitä, kun tuo luomakunnan kruunun eräs edustaja nimeltään Bleriot, oli lentänyt Englannin kanaalin yli hieman yli neljässäkymmenessä minuutissa, siitä olivat kaikki puhuneet. Se oli herättänyt niin suurta ihmetystä, että jotkut epäilivät jo maailmanlopun tuloakin.

Taivas oli kirkas, maassa oli sinisenharmaan pimeää ja tähtitaivas loisti kirkkaana tummanvioletin sinistä avaruutta vasten, ilmassa tuoksui voimakkaasti jo kypsään ikään tulleen kesän hajut ja tuoksut, maantie haisi laiselleen, märältä hiekalta ja hevosenlannalta. Tie kiemurteli tummana ja kapeana peltoaukean lomitse. Siinä seisoin pienen metsikön suojassa ja nojasin sammaleiseen kiveen.

Kuului vaimeaa suhinaa, joka voimistui; oli kuin suuri mehiläisparvi olisi lähestynyt taivaalta. Vaistomaisesti tähysin suoraan yläpuolelle, niska kenossa suoraan ylös taivaalle. Näkyi kolme kirkasta valoa, paljon suurempia kuin tähdet. Yksi niistä oli kahta suurempi. Ne tulivat lähemmäs, alemmas, ne tulivat niin alas, että niiden ääriviivat näkyivät selkeästi ja ne hohtivat kirkasta sameaa valoa ja niiden keskellä kulki punahehkuinen rubiinivyö. Kaksi oli pyöreää ja suurin oli pitkulainen, venytetty ympyrä. Ne killuivat siinä näkyvillä tovin, ehkä kymmenen minuuttia, suoraan yläpuolellani. Otin taskusta lantin ja heitin sen ilmaan; ja toivoin, toivomus tuli helposti. Lantti pyöri vaimeasti kilisten ja jäi ilmaan noin kahden metrin korkeuteen ja jatkoi pyörimistään.

Kotvan ne siinä olivat. Ääni voimistui hieman ja ne liukuivat nopeasti kohti pohjoista, järven yli ja katosivat korkeuksiin. Jälkeensä ne jättivät silmänräpäyksen kirkkaan sinisen valovanan. Sitten oli taas harmaata. Lantti tipahti suoraan ojennettuun käteeni, se tuntui kuumalta. Sillä hetkellä, elämän tarkoitus sai ikuisen otteen sielustani ja varmuus siitä, että me emme olleet yksin maailmankaikkeudessa.

Kyyneleet kastelivat silmäkulmani. Viisas nöyryys ja anteeksiantaminen täyttivät mieleni ja käsitin kuinka helppoa ja yksinkertaista kaikki oli, minulla ei ollut mitään syytä ylpeilyyn, sain olla. Viha lauhtui ja syvä rakkaus täytti hetkeksi sydämeni. Toinen luontoni otti siinä ensiaskeleitaan suomalaisessa kesäillassa kapealla hiekkatiellä. Siitä tapahtumasta en koskaan puhunut kenellekään.

2017

Sissi, eikö ole ihmeellistä … ja nyt sinäkin tiedät, että kaikki tuo on totta.

Niin Jussi,

se oli aikaa, jolloin sinun oli hyvä olla sellaisena kuin olit,

sinun oli hyvä olla, olit vielä lapsi…
Silloin olit ihan vain sinä itse, olit tarpeeksi hyvä ja riitit itsellesi vaikka mielessäsi kävi jo myllerrys … aikuisuus asuisi kuvaan mukaan…
.. olit kuin pieni koiranpentu … miksi se ei osaisi olla koira .. se osaa olla sitä isonakin, eikä niin ystävät … voi kun minä toivoisin, että te eläimet kertoisitte jotain siitä millaista teillä oli elävänä multana … niin ja Jussi, milloin ihminen lakkaa olemasta itseensä tyytyväinen .. te kaikki tiedätte, että liha ja sen himo menestykseen, riittävyyteen, saavutuksiin tuhoaa lopulta terveen mielen … harhaan johtaminen alkaa mielestäni aivan liian aikaisessa vaiheessa ...jopa jo kymmenen vuoden iässä tai aiemmin, yhä aiemmin … tyytyväisyyden ja lapsenmielen tilalle tulee vanhempien ja yhteiskunnan vaateet … ihmisen henki muuttuu ja tälle antaa tämä nykyinen pahan maailman aika suorastaan runsaasti tilaa … viattomuus on pyyhitty pois hyveiden listalta … mutta Jussi, mitä tapahtui Moskovassa 1955 … ei kai tarina vielä ole päättynyt ..

Sissi, ei todellakaan mutta se tarina on toisen jo kuolleen miehen tarina, joka kuitenkin on hyvin muistissani… tosin vain osin ja pätkittäin mutta ystävät; siinä ei kuitenkaan mikään ole valhetta … ystävät … toivossa on aina osa epätoivoa, vaikka niiden napojen väli on mittaamaton, silti ne ikään kuin leikkaavat toisiaan… rakkaus on tyhjät kädet … ja silta yli suunnattoman kuilun, jota laupeuden pylväät kannattelevat … kaikkeus, oikeudenmukaisuus kohtaa kuoleman mitättömyyden tällä sillalla … kuoleman joka on meidän viimeinen vihollisemme … jota me eniten pelkäämme ja joka on kuitenkin mitättömistä mitättömin … se valo jota sinun on seurattava on sinun sydämessäsi .. ja nyt ystävät; sormi ohimolla minä tunnustan riippuvuuteni Jumalaan ja Jeesuksen Kristuksen pelastukseen .. tunnustan, että en itseni kautta voi itseäni, enkä ketään muutakaan pelastaa … pelastus tulee aina viattoman kautta … siksi Kainin uhri ei kelvannut vaan Abelin joka tiesi paikkansa suhteessa Jumalaan … 

Öljyä, viiniä ja ruiskukkia vehnäpellossa XXXV

Luulen, että Anais Desa Voodoo on kääntänyt Takakasvon kasvot jälleen näkemään maailman, sellaisena kuin se todellisuudessa on. Hän on nähnyt maailman pahuuden ja järkyttynyt pahanpäiväisesti. Luulen, että siitä johtuu tuo hänen perin huono tilansa nyt; kaikki tapahtui liian äkkiä ja hän ei ehtinyt nähdä asioiden laitaa ennalta.

Kuten kerroin Anais Desa Voodoo ei ole ihminen jonka kanssa voisi leikkiä… hän on vaarallinen ja viisas.

Kuten tiedätte, niin nykyään suurin osa ihmisistä ei katso tähän hetkeen vaan he oleilevat eilisessä, huomisessa tai unelmissaan.

Propagandan tulva on hirvittävä ja samoin ihmisen vapauden manipuloitu kaipuu. TV ja media suoltaa ohjelmaa ihmisille, jotta he sallisivat huoraamisen ja itsensä myymisen paholaiselle. Vapaus ei ole muuta kuin kontrolloitu vankila, josta ei ole ulospääsyä kuin itsemurhan kautta ja sekin voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tulemme sellaisiin aikoihin, että toivoisimme kuolevamme mutta kuolema pakenee meitä pitkin askelin.

Kuten uskon tappaa laki jota ihminen koettaa väkisin noudattaa; tulee kontrolli kaikkine säännöksineen tappamaan kaiken vapauden, ja samalla näännyttämään ihmisen orjannääntymykseen.

Kuten uskonnossa puhutaan lakihenkisyydestä, vapaudesta ja kurittomuudesta. Ei siis liikaa lakihenkisyyttä, ja ei liikaa vapautta, sillä nämä sitovat ihmisen voimavarat ja tahdon.

Uskossa vapaus tulee ainoastaan siitä, että ihminen on ja pysyy Kristuksessa, koska Kristus täytti lain meidän edestämme, sillä me emme kykene sitä täyttämään; emmekä tietenkään voi muuttaa Jumalan luonnetta, joka on pyhyys. Jumalan pyhyys on kuin helminauha, jos yhdestä kohtaa sen murtaa, se murtuu kokonaan. Osasuoritukset eivät riitä.

Oikeudenmukaisuuden ja pyhyyden luonne ovat täydelliset; ja , koska me emme pysty täydellisyyteen, emme lakeja noudattamalla jotka osoittavat pahuutemme; oli Jumalan pakko lähettää Jeesus Kristus, joka on kuolemallaan ostanut meille vapauden. Varokaa lakihenkisiä opettajia, jotka tuovat teille vuorisaarnaan tai kymmenen käskyä, sillä silloin tulee kuvaan mukaan kaikki kuusisataakolmetoista lakia; ja, jos yhtäkin rikot rikkoontuu koko helminauha.

Me emme kykene Jumalan lain mukaan elämään, joka tosin toisi ihmisille rauhan ja rakkauden; mutta nyt koemme koko kristinuskon vapautta rajoittavana vaikka juuri se voi ainoastaan tuoda täydellisen vapauden. Sillä on ollut hintansa ja sillä on painonsa mutta juuri Jeesus Kristus on se, joka keventää kuormaa ja tekee laina täydellisen noudattamisen mahdolliseksi rakkaudellaan, anteeksiantamuksellaan ja armollaan.

On kaksi tapaa menettää vapautensa. Toinen on luisua lain alaisena häkkiin, josta ei voi selvitä pois; ja toinen on luisua lihan alle ja joutua oman itsensä kahlehdittavaksi. Tätä saastaa meille työnnetään jokaisesta mediasta, olkoon se vaikka TV 7… mutta, jos et ole varuillasi olet helposti lakihenkisyyden tai lihallisen vapauden uhri. Ja se ei totta tosiaan ole vapautta.

Siis toisten laatimien lakien vanki tai omien himojen vanki; saman tuo kuskaa, se on tie helvettiin. Road to Hell.

Tie on kapea siksi, että siltä on luvattoman helppo luiskahtaa joko lakihenkisyyden tai lihallisuuden puolelle. Ja nyt tärkeä tiedotus: ei mitään muttia !

Jumala on luonut meidät vapauteen ja tehnyt sen mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.

Ihminen on henkinen olento ja sekä liialliset himot, että lakihenkisyys tappavat henkisyyden tai ehkä paremmin tappavat Hengen. Ja ilman Henkeä me olemme hukassa.

Usko ei ole suu mutrussa olemista vaan päinvastoin, se ei ole sitä josta Väinö Linna kirjassaan kertoi, kun pappi piti miehille saarnan… naamat vetäytyivät kovaan ilmeeseen ja se, ikään kuin korosti uskoa … tästä voitte vetää johtopäätökset siitä, mitä on uskonnollisuus … mitä on rituaalit … usko ei niitä kaipaa lainkaan… Jeesus ei niitä kaipaa lainkaan …

Halusin kertoa tästä siksi, että te tajuatte, miksi Takakasvo järkyttyi, kun hänelle esitettiin toisenlainen maailma … sellainen kuin se kaikessa saastaisuudessaan on …


Jos osaisimme oikeasti lukea; näkisimme, että kaikki ympärillämme on merkkikieltä… ja noiden merkkien ymmärtäminen avaisi meidät näkemään enemmän totuutta … kuten tiedätte runouden ja taiteen kerrostumista; mutta jotta niitä oppisi lukemaan on kyettävä seisomaan paineen vieressä …





1911

Isä minä liukastuin, huusin. Laitoin jalkani lankkujen välistä veteen ja loiskutin vettä housuilleni, jottei isä huomaisi minun kusseen alleni.

Olin kärsinyt seitsemään ikävuoteen asti yökastelusta. Lähes joka yö heräsin sänky märkänä. Söin tumman leivän päällä suolaa, lääkärin määräyksestä; ja kusin alleni.

Satutitko sinä, isä huusi veneen luota. En, tuonko ankkurin? Raahasin raskaan ankkurikiven, jonka faija nosti veneen perään. Isä meni ensin veneeseen ja minä perässä soutajan paikalle. Työnsin paatin veteen, se totteli ja liukui sulavasti kirkkaaseen jo hälvenevään usvaan. Vesiura kulki avoimena kaislikon poikki, se oli merkitty kepein, koska rantavesi oli kivikkoista, muuten järvi oli savipohjainen ja väriltään harmaanvihertävän rusehtava.

Aurinko nousi ja sumu hälveni. Soudimme pienen karikon luo, se oli hyvä onkipaikka. Isä pisti piipuksi minä laskin ankkurin veteen. Katselin tyhjin ajatuksin järven hohtavaa pintaa ja nautin nousevan auringon säteistä ja ilmassa väreilevistä kesän tuoksuista. Hetken aikaa minun oli hyvä ja lämmin olla.

Jonkin matkan päässä meni toinen vene, ehkä muutaman kymmenen metrin päässä. Soutajalla oli päällään tumma puku ja hattu. Vene liukui kuin itsestään, rauhallisesti ja tasaisesti. Perätuhdolla oli paljaspäinen tummapukuinen mies, joka ohjasi melalla veneen kulkua. Se joutui tasaisesti ja vääjäämättömästi kohti rantaa josta olimme lähteneet. Keskellä veneessä oli jotain tummaa ja pitkänomaista. Ruumisarkku, keskellä oli mustaksi maalattu ruumisarkku. "isä katso, tuolla on vene", sanoin. "Missä"?

"Tuolla suoraan selkäsi takana". Isän pää kääntyi ja hän katsoi. Hän ei nähnyt siellä mitään.

Nyt; tämän muiston tulviessa mieleen, on kuin jostain olisi tullut valonsäde, joka vuotaa kameraan ja tuhoaa filmin mutta niin, että tajuntani ymmärtää, että olin tuona hetkenä nähnyt omaan tulevaisuuteeni ….

Minä käännyin ja katsoin, se oli kadonnut. Voisin taata, että siellä oli mennyt vene.

Isä tietenkin nauroi ja kihersi. Ei se uskonut eikä välittänyt, sillä oli jalat tiukasti maassa vaikka olikin veneessä. Saaliimme jäi tuolta oudolta kalamatkalta keskinkertaiseksi, muutama kyrmyniska ahven ja jokunen lahna.

Pahan tulo oli tuntunut epätodelliselta kaikessa konkreettisuudessaan. Olin sulkenut silmäni ja sormieni lomasta katsoin epätodellista näkyä. Tumma möykky, jonka päässä oli kiiluvat silmät kuin himmeät kekäleet oli todella sellainen kuin kaikki pahuus olisi kiteytynyt tuohon neliönmuotoiseen möykkyyn, joka oli tumman karvan peitossa.

Pelästyin ja kusin housuuni; ja tällä kertaa keskellä päivää tai pikemmin aamua.

Se valui reittä pitkin ja siitä se lorisi järveen. Olin täysin kangistunut paikoilleni.

Möykky tuli lähemmäs ja aivan kuin se olisi nauranut. Kulki sitten lävitseni ja tunsin kuinka niin kuin veitset olisivat kulkeneet lävitseni ja sitten se liukeni järvenpuoleisista pariovista kadoten usvaan.

Tyveneen veteen piirtyi vain hienoinen väre.

- Isä minä liukastuin, huusin. Laitoin jalkani lankkujen välistä veteen ja loiskutin vettä housuilleni, jottei isä huomaisi minun kusseen alleni.

Ystävät rakkaat; oman itsen tuntemus on monesti liian uhkaavaa; siksi meillä täytyy olla joku johon voimme turvata