L


Jussi, sinä unohdit jonkun.

Muistutan sinua siitä, kun tuo porukka tuli sisään. Mutta missä on Lasse ? Se herrasmieskoira.



Muistan kaiken niin hyvin;
Kissa työntyi ensimmäisenä sisään, ja luoja se oli tavallista kissaa melko lailla suurempi, ehkä hieman alle kaksi metriä. Sillä oli yllään tasaisen harmaa villatakki ja valkoinen silkkikaulaliina. Muistathan.

Kissan perässä tuli noin satakuusikymmentäviisi senttiä pitkä tukevahko koira, jolla oli yllään hippiturkki ja päässä tummanvihreä lierihattu – hän haisi pilvelle.

Heidän takanaan saapui hieman feminiininen uroskoira, siis Lasse, joka oli laiha ja noin sadankahdeksankymmenen sentin mittainen suippokuonoinen ja suipon nenän päällä oli pyöreät silmälasit. Hänen hiuksensa olivat kauniisti kammatut ja olemus oli huoliteltu.

Heidän takanaan oli vielä joku jota hän ei ollut odottanut. Tosin tulija tunnistettiin melko nopeasti, hän oli se jonka varjo painaa ainakin tuhat kiloa. Sanoit silloin, että häntä kutsuttiin, ”kuoleman lautturiksi”, mutta en vieläkään tiedä miksi.

Viimeisenä työntyi ovesta sisään vielä takakasvoinen perkele, joka ei koskaan katsonut eteensä. Heitä kaikkia yhdisti yksi asia, he olivat raskaasti aseistautuneita. En oikein ymmärrä, miksi heillä kaikilla oli aseet, hehän olivat kaikki jo mennyttä kalua, vitosensa heittäneet … mutta ei sillä väliä mutta ...missä on Lasse ?

- Sissi rakas, asia on pitkä ja en tiedä haluatko sinä nyt kuunnella sitä, mutta toki kerron missä Lasse on tai ainakin sen mihin hän sanoi lähtevänsä.

Kun sinä nukuit maalauksesi suurella sängyllä alasti … niin anteeksi nyt mutta en voinut olla silloin tällöin katsomatta sinuun .. luonnollista eikö ? Kaikki muut, paitsi Lasse olivat häpeästäni rakennetussa tiipiissä, jonka edustalla tosiaan paloi epäorgaaninen kartio, levittäen ympärilleen jasmiinintuoksua.

Me kävimme pitkän ja huolellisen keskustelun Lassen kanssa; ja tarkoitan siis todella pitkää keskustelua… itse asiassa se kesti, tai ei kestänyt mutta siinä oli kolmentoista vuoden asiat ja me keskustelimme pari viikkoa talven vaihtuessa kevääksi.

Lyhyesti, Lasse lähti koirien taivaaseen, josta hän oli tullutkin. Hän perusteli lähtönsä syvällisesti ja minä kuuntelin häntä henkeäni haukkoen ja sain moneen asiaan melkoisen määrän lisää ymmärrystä.

Oli oikein, että hän teki tuon päätöksen, ja oli oikein väärin, että olin pyytänyt hänet tänne. Ei hän ole sen tyyppinen kaveri, ei lainkaan. Herrasmies, kuten sanoit Sissi kultaseni.

Ja se miksi, he olivat raskaasti aseistautuneita, johtui yksinomaan minun ajatusvirheestäni, jonka heille viestitin. Katos Sissi; loppujen lopuksi sinä et tiedä ihan kaikkea, mutta ei se ole sinun syysi lainkaan … miten sinä olisitkaan voinut tietää.

Sissi rakkaani, sinä tiedät, että odottamattomia tilanteita sattuu aina. Ja etenkin, kun joku ryhmä … kuten me työskentelemme. Innostutaan ohi aiheen, tehdään jotain muuta, väitellään, nauretaan … kyllä sinä tiedät rakkaani.

Mutta tiedätkö, että juuri odottamattomat tilanteet, ovat mitä parhaimpia väliintulolle… niin juuri, ne ovat interventioalueita, joissa on sisällä, joko ei mitään tai sitten hyvinkin paljon, ja juuri sellaista joka antaa uuden alun ja suunnan.

Ja voin kertoa sinulle, että ei ehkä mielenkiintoisinta mutta valtavan innostavaa oli se, että Lassella oli muutamia erinomaisia interventiotaitoja hallussaan. Ehkä se oli tavallaan se, joka minua eniten harmitti .. kun hän oli päättänyt lähteä takaisin taivaaseen. Mutta siitä asiasta hän antoi perin seikkaperäisen joskin ehkä vaikeasti ymmärrettävän selostuksen.

Haluan ensin käydä läpi tuon vaikean taidon ”olla tekemättä mitään”, sillä haluan kuulla mielipiteesi enne kuin menen Lassen lähdön syyn ydinkysymyksiin. Kyllähän sinä Sissi rakkaani nämä konfrontaatiot tunnet.

Tule syliini istumaan.